
PUVUSTUSVASTAAVA vastaa puvustustiimistä ja puvustuksen sekä asusteiden suunnittelusta ja toteutuksesta.
KUKA VOI HAKEA VASTAAVAKSI?
Vastaavahaut poikkeavat hieman muista hauista sillä, että vastaavan pesteihin etsimme erityisesti henkilöitä, joilla on aikaisempaa kokemusta RajaSpeksistä tai jostain muusta speksistä, tai muuta aikaisempaa kokemusta siltä osa-alueelta, jonka vastaavaksi haet.
Voit aivan loistavasti hakea vastaavaksi esimerkiksi tiimiin, jossa olet aiemmin ollut mukana tiimiläisenä!
Vastaavat tuntevat speksin erityispiirteet ja toimivat oman osa-aluuensa tiiminvetäjinä sekä yhteyshenkilöinä tiimiläistensä ja muiden vastaavien välillä. Vastaavat vastaavat oman osa-alueensa suunnittelusta ja aikataulun mukaisesta toteutuksesta.
Vastaavaksi voi hakea myös kaverin kanssa! Vastaavia on yleensä 1-2 per tiimi. Vastaavat ovat osa vetämäänsä tiimiä, esimerkiksi tanssi- ja bändivastaavat löytyvät muiden tiimiläistensä tavoin lavalta esiintymästä.