top of page

RajaSpeksi 2016: Töhö-osasto

Talvella 2015 ensimmäisen RajaSpeksin jälkimainingeissa kaverini Toivo heitti kaskuna, että tehdään speksi jonka nimi on Töhö-osasto! Nimi kuulosti hassulta ja siitä sain innostuksen tehdä sairaala-teemaisen speksin. Keväällä 2015 kun RajaSpeksi Ry perustamiskokouksessa sain valtuudet ohjata vuoden 2016 RajaSpeksin! Mikään ei ollut vielä rutiinia ja projekti lähti yskähdellen käyntiin. Joulu läheni ja käsikirjoituksesta ei ollut vielä tietoakaan. Bändi ja tanssijat odottivat sormet ja varpaat syyhyten ja näyttelijäehdokkaat alkoivat jo kyllästyä improiluun ja halusivat tietää kohtalonsa. Lopulta ohjaajaan lempeällä avustuksella käsikirjoitusrunko saatiin kasaan. Kaiken lisäksi yhden roolin näyttelijä vaihtui kesken kaiken jopa kaksi kertaa kesken projektin. Vaikeuksista ja viivästyksistä huolimatta projekti lähti käyntiin täydellä teholla. Kiitos kuuluu kärsivällisille vastaaville, erinomaisille tuottajille ja apuohjaaja Samille.

 

Töhö-osasto kertoo nuoresta Pipsasta, joka saapuu Pohjois-Karjalan keskussairaalan päivystykseen etsimään mummoaan. Päivystyksen hälinän keskellä triage-hoitaja Mirkku ohjaa Pipsan vahingossa tohtori Talon vastaanotolle, joka pyrkii tekemään kaikkensa auttaakseen Pipsaa. Mummoa etsitään leikkaussalista, osastolta, ruumishuoneelta ja synnytyssaliin, joiden henkilökunnat osallistuvat mukaan etsintöihin. Etsinnät keskeyttää ainoastaan lakisääteinen kahvitauko sekä tohtori talon kardiovaskulaariset häiriöt. Kärsijänä tässä sekoilussa toimii potilas Lipsanen, jonka hoitopolku ei mene ihan Käypä-hoito suositusten mukaan.

Töhö-osasto oli värimaailmaltaan valko-punainen, jossa tanssijoiden puvustus toi mukavaa karnevalistista kontrastia henkilökunnan arkisiin valkotakkeihin ja sai paikallisen opiskelijalehden toimittajan sekaisin. Lavastuksesta mainittakoon sairaalalta ylijäänyt raskas potilassänky, sekä aidoista röntgenkuvista koostunut valaistu sermi. Biiseinä kuultiin ja nähtiin mm. ensihoitajien ja päivystysjonottajien Uptown Funk, kirurgi Valkosen ja potilaiden Taiteilija(Sairaala)elämää, patologi Yrjänän ja ruumiiden Thriller/Everybody Smashup, Lipsasen ja mielisairaiden Radioactive, sekä loppubiisinä Ei oo kaveria (tohtoria) parempaa.

Esitykset olivat muutamaa ensimmäistä huomioimatta myyty täyteen. Suhteellisen lyhyestä käsiksestä huolimatta Töhö-osasto kutkutteli yleisön Omstart-nälkää, koska viimeisen esityksen pituus oli jopa 3 tuntia 15 minuuttia, joka taitanee olla RajaSpeksin ennätys tätä kirjoitettaessa.

Töhö-osasto elää kultaisena muistoissamme: Kuka voisi unohtaa sen kun Pipsa muuttuu Lassie-koiraksi, kun norsu rynnistää kahvihuoneeseen mahtavasti töräytellen, kun patologi Yrjänä lausuu Hamletia rallienglannilla, kun torvet tulevat lavalle, mutta soittajat eivät, kun kirurgi Valkonen sanoo ”Cheek Hail!”, ja kun tohtori Talo oksentaa housut kintuissa pullaa pöydälle ja yrittää sitten hirttää itsensä. Kaikkeen tähän hulluuteen rytmiä ja kauneutta toi vaskipuhaltimilla höystetty bändi, sekä tarinaa ja teemoja tukevat kauniit tanssit.

Vuonna 2016 Sote-uudistus oli vasta käsite, josta kukaan ei tajunnut mitään, mutta ehkä Töhö-osaston sekoilu antoi jo yleisölle vinkkejä tulevasta. Tohtori talon sanoin: ”Potilaita jonossa työssä varma ote. Kysynpähän vaan, mikä hitto on tää SOTE?” (Thrift Shop)

P.S. Harmillisesti Töhö-osaston tallenne on päässyt katoamaan, mutta Iiro Tuovinen on luvannut tallenteen löytäjälle kolmen ruokalajin illallisen.

Töhö-osasto

RajaSpeksi 2016 suuntaa katseensa Töhö-osastolle, jossa vauhdikas seikkailu ympäri sairaalan käytävien saa alkunsa siitä, kun isoäitiään etsivä nuori neito Pipsa saapuu päivystyksen aulaan. Päivystyksessä Pipsasta ottaa kopin Tohtori Talo, Töhö-osaston ainakin verbaalisesti kyvykkäin tekijä, jonka diagnoosit saavat kylmimmänkin kyynikon luottamaan länsimaisen lääketieteen voimaan.

Tohtori Talon ja Pipsan etsiessä isoäitiä alkavat sairaalan seinät tuntua yhtäkkiä kovin ahtailta, kun vastauksia ei tunnu löytyvän ja henkeäsalpaavat tilanteet täyttävät jokaisen hetken. Tästä seikkailusta ei puutu yllättäviä käänteitä eikä ne lakisääteiset kahvitauotkaan! Tule mukaan seuraamaan, kuinka Pipsa, Talo ja muu Töhö-osaston sairaalahenkilökunta selvittävät kadonneen isoäidin arvoituksen!

bottom of page